Glances is a photoblog about findings and observations. Welcome to my world!

30.10.16

Örö ennen talviunta

Kaunis saari valmistautuutalviunille. Kuulas lokakuun viimeinen vikkonloppu, hiljaisuus on kaikkialla.














3.10.16

Puhalla purjeemme pulleiksi

Tuuli, tuule sinne minne minne matkamme käy.




Ghostbusters sunset

Bloggarilla on ollut pieni luova tauko blogin päivittämisessä ja heti palattuaan innostuu laskemaan aurinkoa.

Lapinlahti ja Ghostbusters-valokuvaajat. 


10.3.15

Back to business eli messut alkavat

Jakkupukuinen, kameran kyykistelevä messukävijä sai kohdata jonkunkin kummastuneen katseen. Mitä pienistä, jos on mielenkiintoista kuvattavaa.
Päivän saalis:


Seuraavasta kuvasta voisi photoshopata keskellä kuvaa olevan heinän pois, jos sen iPadilla voisi jotenkin tehdä. Olisi kuva silloin toisaalta tylsempi. 











9.3.15

Aurinkoa etsimässä

Viime viikonloppuna yksi mv-kuvasarjan kuvista oli mukana Kuva ja kamera - messuilla Apple-käyttäjien digitaalisessa kuvanäyttelyssä. Kuvia arvioi nelihenkinen raati, jota oli ilo kuunnella. Ammatikseen kuvaavilta ja taiteen parissa työskenteleviltä tuli paljon hyviä ideoita ja ajatuksia kuvaamisesta. Omat kuvailuni ovat olleet aika vähäisiä ehkä pienen väsymisen takia. Kuullut kommentit ja ajatukset toivat ideoita ja palauttivat innon kuvaamiseen. Ne eväillä kamera käteen. 

Kuvasatoa eiliseltä ja tältä päivältä tässä.























12.2.15

Mustavalko 5/5 - Kovaa työtä

Keskellä isoa (=todella valtavaa) rakennustyömaata, tulevan kauppakäytävän valoaukon alla ahertaneet miehet pysäyttivät katseen. Todellista työntekoa!


11.2.15

Mustavalko 4/5 Nizzaaaaa

Kun pari bloggausta takaperin kerroin kuvanneeni bloggaustauon aikana vain vähän, oli tuo ehkä vain osa totuutta. Arjen satunnaisia kuvia oli vähän, mutta matkoilta kuvia löytyi lähes entiseen malliin.

Olin marraskuussa 2014 viikonlopun Nizzassa, kauniissa rannikkokaupungissa. Mielenkiintoisia yksityiskohtia ja kauniita maisemia oli matkalla tallentunut muistikortille. Mystisin ja mielenkiintoisin kuvauskohde oli mielestäni keskustassa Place Massenan vieressä oleva lähes satametrinen matala vesialla, elävä taideteos. Sen ilme muuttuu pilvien, tuulen, sään, vesihöyryn ja suihkujen voimasta jatkuvasti. Jokainen silmäys siihen on ainutkertainen.

Alla kolme kuvaa altaalta ja viimeinen rantabulevardilta. Altaan kuvat ovat peräkkäin laitettuina hauska kokonaisuus, en niitä kuitenkaan tähän halunnut toisiinsa yhdistää.